Jakutianlaikoja on niiden synnyinsijoilla käytetty paimennuksessa, etenkin poropaimennuksessa. Paimennusominaisuudet ovat vahvasti yksilökohtaisia. Paimennusta ei tule koskaan harrastaa paimennettavia eläimiä kohtaan aggressiivisesti suhtautuvan koiran kanssa, vaan yksilön on sovittava tehtäväänsä kohde-eläinten hyvinvoinnin vuoksi. Koiran on oltava ohjaajan hallinnassa ennen paimennuksen aloittamista. Koiran sytyttely paimennukseen ja koulutus tulee aina aloittaa paimennukseen tottuneilla eläimillä ja osaavan kouluttajan ohjauksessa. Suomessa paimennuskokeisiin saa osallistua jakutianlaikalla mikäli se suorittaa ensin esikokeen hyväksytysti.
Paimennus vaatii koiralta luontaisia taipumuksia pyrkiä hallitsemaan paimennettavia eläimiä ja kykyä toimia yhdessä ohjaajansa kanssa, jotta taipumukset saadaan koulutuksella hyödynnettyä hallituksi paimentamiseksi. Koiran lisäksi ohjaajan on opittava lukemaan myös paimennettavia eläimiä.